Sähköisiä jälkiä Silkkitiellä

Silkkitie-tapaus on osoitus siitä, että rikosten selvittämisessä tarvitaan yhä useammin sähköisessä muodossa olevaa, erilaisiin tietojärjestelmiin tallennettua todistusaineistoa. Tällaiseen aineistoon liittyy paljon tutkinnallisia ja todistusoikeudellisia haasteita, muistuttaa sähköisistä todisteista rikosprosesseissa väitellyt Juhana Riekkinen.

Juhana Riekkinen, kuva: Marko Junttila

Tulli, keskusrikospoliisi ja syyttäjälaitos tiedottivat viime keskiviikkona (4.12.2019) Tor-verkossa toimineeseen Silkkitie-palveluun liittyvästä tutkinnasta. Etenkin huumausaineiden kauppapaikkana toiminut Silkkitie suljettiin keväällä Tullin onnistuttua takavarikoimaan palvelun pyörittämiseen käytetyn palvelimen yhteistyössä useiden ulkomaisten viranomaisten kanssa. Julkistettujen tietojen mukaan palvelimelta on saatu merkittävästi todistusaineistoa, ja jopa 7500 Silkkitien käyttäjän henkilöllisyys on pystytty selvittämään. Huumausainerikoksia ja muita rikoksia on nyt poliisiviranomaisten jatkoselvittelyssä ympäri maan.


Laiton kaupankäynti Silkkitiellä ja muissa vastaavissa palveluissa nojaa anonymiteettiin. Salausteknologiaan ja verkkoliikenteen kerroksittaiseen reititykseen (ns. sipulireititys, onion routing) perustuvassa Tor-verkossa palvelun käyttäjiä ei voida jäljittää ja tunnistaa IP-osoitteiden ja operaattorien hallussa olevien liittymien haltijoiden yhteystietojen perusteella. Myynti-ilmoitukset ovat useissa palveluissa käytännössä kenen tahansa nähtävissä ja kaupankäynti on sinänsä varsin avointa, mutta tapahtuu nimimerkkien suojassa. Maksuliikenne hoidetaan Bitcoineilla tai muilla virtuaalivaluutoilla, joita on vaikea jäljittää. Olemassa on kuitenkin jo aiempia tapauksia, joissa Tor-verkkoa hyödyntävien palveluiden tarjoama anonymiteetti on kyetty tavalla tai toisella murtamaan. Jos markkinapaikan pyörittämiseen käytetty palvelin pystytään paikantamaan ja takavarikoimaan, rikostutkijoille avautuu runsas todistusaineiston lähde. Juuri tästä on kyse Silkkitie-tapauksessakin.


Tor-verkon huumausainekauppaan liittyviä tapauksia on ollut ratkaistavana myös suomalaisissa tuomioistuimissa jo aiemminkin. Yksittäisiä rikoksia paljastuu jatkuvasti, kun tullivalvonnassa havaitaan laittomia aineita sisältäviä, verkon kautta tilattuja postilähetyksiä. Pelkkä tullivalvonta ei kuitenkaan ole riittänyt suitsimaan kaupankäyntiä. Vain osa huumeita sisältävistä paketeista saadaan pysäytettyä, myyjiä ei tällaisissa tilanteissa saada tunnistettua (vaikka yksittäisiin myyjiin liittyviä esitutkintoja onkin muutoin suoritettu), ja myös ostajan osalta tapaukset ovat olleet näytöllisesti varsin hankalia. Paketin vastaanottaja- ja osoitetiedot yksin eivät riitä todistamaan vastaanottajan syyllisyyttä rikosasioissa vaadittavalla varmuudella. Korkein oikeuskin on ehtinyt linjaamaan näytön arviointia tällaisissa tilanteissa kahdessa ennakkoratkaisussaan (KKO 2018:3 ja KKO 2019:2) katsoen syyksilukevan tuomion edellyttävän vastaanottajatietojen lisäksi muutakin syytettä tukevaa näyttöä.


Kaupantekopaikan palvelimen takavarikko avaa rikostutkijoille aivan toisen mittakaavan mahdollisuudet rikollisuuden selvittämiseen kuin yksittäisten lähetysten pysäyttäminen. Dataa on saatavilla valtavia määriä – Silkkitien tapauksessa julkistettujen tietojen mukaan määrä, joka paperille tulostettuna vastaisi yli miljoonaa kaksipuoleista A4-arkkia. Palvelimen tietokannasta on saatu purettua muun muassa tietoja tapahtuneista kaupoista sekä 160 000 palvelun käyttäjien välistä viestiä. Silkkitie-takavarikon myötä tuomioistuimiin onkin oletettavasti tulossa sadoittain tai jopa tuhansittain huumausaineiden verkkomyyntiä koskevia juttuja, joissa voidaan esittää näyttöä kaupantekoon liittyvästä viestittelystä ja osapuolten henkilöllisyydestä.


Kaikki nyt käynnissä olevat tutkinnat eivät silti päättyne rikostuomioon. Osa vuodesta 2013 toimineen alustan kautta suoritetuista teoista on jo vanhentunut tai muuten hyvin vähäisiä, ja muihinkin tekoihin saattaa liittyä näytöllisiä hankaluuksia. Vaikka viranomaiset ovat ilmoittaneet käyttäjien anonymiteetin murretun, on täysin mahdollista, ettei kaikkia viestejä tai kaupantekotapahtumia silti pystytä yhdistämään yksittäiseen epäiltyyn niin varmasti, että tämän syyllisyydestä ei jää varteenotettavaa epäilyä. Tähän mennessä tiedossa ei ole tarkemmin, miten palvelun käyttäjiksi epäiltyjen henkilöiden henkilöllisyyksiä on selvitetty.


Yleisesti ottaen Silkkitie-tapaus on osoitus siitä, että rikosten selvittämisessä tarvitaan yhä useammin sähköisessä muodossa olevaa, erilaisiin tietojärjestelmiin tallennettua todistusaineistoa. Tällaiseen aineistoon liittyy paljon tutkinnallisia ja todistusoikeudellisia haasteita. Ensinnäkin aineiston paikantaminen ja haltuun saaminen voi olla haastavaa. Jos sähköistä aineistoa löydetään, sisältää se usein suuria määriä informaatiota, jonka seasta rikostutkijoiden on löydettävä olennainen. Lisäksi tallennusmuotonsa vuoksi helposti muuttuvaa ja häviävää aineistoa on käsiteltävä joka vaiheessa siten, että myös oikeussalissa voidaan varmistua kunkin esitettävän todisteen alkuperästä, eheydestä ja luotettavuudesta.


Silkkitie-operaation tapaisessa korkean profiilin tutkinnassa aineiston analysointi ja muu käsittely pyritään varmasti suorittamaan digitaalisen forensiikan perusperiaatteiden mukaisesti ja asianmukaisesti dokumentoiden. Osassa tuomioistuimiin tulevista rikosjutuista puolustus saattaa silti hyvinkin kyseenalaistaa esitettävien todisteiden tai sähköisen aineiston tutkintaan ja analysointiin käytettyjen teknisten menetelmien luotettavuuden. Myös todisteena esitettävien viestien sisällöistä on epäilemättä mahdollista esittää erilaisia tulkintoja. Tuomioistuimen onkin suhtauduttava jokaiseen yksittäistapaukseen avoimin mielin ja huomioitava todisteisiin ja eri tietojenkäsittelyprosesseihin mahdollisesti liittyvät heikkoudet, virhelähteet ja vaihtoehtoiset selitykset.


Yhden pimeän verkon kauppapaikan häviäminen ei johda laittoman kaupanteon loppumiseen. Tyypillisesti uusi korvaava palvelu avataan vain muutamien tuntien kuluessa edellisen sulkemisesta. Toistuvat onnistuneet operaatiot voivat kuitenkin heikentää luottamusta Tor-verkossa toimivien palveluiden tarjoamaan anonymiteetin tasoon. Vaikka rikoksesta ei jäisi heti kiinni, käyttäjä ei pysty kontrolloimaan sitä, mitä häneen liittyviä tietoja kauppapaikan palvelimiin jää säilytettäväksi. Poliisin yhteydenotto voi, kuten Silkkitien tapaus osoittanee, tulla vuosienkin päästä. Jos usko pimeän verkon anonymiteettiin rapautuu, huumausaineiden myynti ja ostaminen verkossa ei enää välttämättä näyttäydy riskittömämpänä kuin katukauppa. Tämä voi hillitä tätä rikollisuuden muotoa tai vähintäänkin vaatia myyjiä ja ostajia muuttamaan menetelmiään.

Lue lisää sähköisistä todisteista Juhana Riekkisen toukokuussa 2019 ilmestyneestä teoksesta Sähköiset todisteet rikosprosessissa. Kirjan on kustantanut myös Juridiikan ja talouden uutiskirjettä julkaiseva Alma Talent.

Lue lisää: