Musiikkia ei tarvitse selittää

Kaisa-Reetta Karhun ura on kulkenut kansainvälisistä konfliktinratkaisutehtävistä takaisin kotikaupunkiin ja rakkaan harrastuksen pariin.

Kaisa-Reetta Karhu

Työskentelin valmistuttuani ensin Suomen tekijänoikeudellisessa yhdistyksessä ja sitten opetusministeriössä, jossa jatkoin tekijänoikeuksien parissa. Ehdin kokeilla lakimiehenkin uraa rovaniemeläisessä asianajotoimistossa reilut neljä vuotta. Minua poltteli kuitenkin kiinnostus kansainvälisiin ja laajoihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Niinpä hakeuduin diplomaatin uralle, joka tarjosi mahdollisuuksia nähdä juridiikkaa ja politiikkaa laajemminkin.

Aloitin Suomen EU-edustustossa Brysselissä vuoden 2006 alussa. Hoidin siviilikriisinhallinta ja konfliktien ehkäisy -asioita, eli rauhan ja vakauden palauttamista kriisialueille ei-sotilaallisin keinoin. Suunnittelin EU-missioita ja annoimme niille poliittista ohjausta. Lähetimme asiantuntija-apua konfliktitilanteesta toipuviin maihin edistämään oikeusvaltion syntyä. Se oli tiivistä toimintaa, kaukana glamourista ja diplomaattielämästä cocktail-kutsuineen.

Siirryin Suomen suurlähetystöön Addis Abebaan vuonna 2012. Seurasin Afrikan unionin toimintaa ja osallistuin Suomen kahdenvälisten suhteiden hoitoon Etiopian kanssa. Mieleenpainuva kokemus oli osallistua hyvää hallintoa ja ihmisoikeuksia kartoittaneelle matkalle Etiopian eteläisten heimojen kotiseuduille. He olivat kasvattaneet karjaa laajoilla alueilla, joille suunniteltiin nyt sokerintuotantoa. Heimojen perinteinen elämäntapa oli siis muuttumassa. Kysyimme heidän kokemuksistaan ja haastattelimme myös naisia. He arvostivat suuresti sitä, että olimme kiinnostuneita myös heidän, eikä ainoastaan miesten mielipiteistä.

Viimeisin tehtäväni diplomaattina oli Suomen New Yorkin YK-edustustossa rauhan ja turvallisuuden tiimin vetäjänä 2015–2017. Edustimme ja puolustimme Suomen näkemyksiä konfliktien ratkaisun, oikeusvaltion periaatteiden ja ihmisoikeuksien suhteen. Ajoimme myös rankaisemattomuuden poistoa vakavissa kansainvälisissä rikoksissa. Sain tavata myös James Bondin eli Daniel Craigin, joka mainosti YK:n työtä maamiinojen ja -räjähteiden poistamiseksi. Pääsin siis melkein Bond-tytöksi.

Vanha suola alkoi janottaa, kun huomasin että Lapin kamariorkesteriin haettiin intendenttiä. Olen soittanut nuorena puhallinorkesterissa ja laulanut yksin ja kuoroissa koko ikäni. Rovaniemellä asianajajana työskennellessäni olin seurannut orkesterin toimintaa tiiviisti. Kun vielä taiteellinen johtaja oli nimekäs kapellimestari John Storgårds, päätin kokeilla onneani. Toki iso syy oli myös se, että mieheni asui ja oli asunut koko ajan Rovaniemellä. Ihmettelen vieläkin, että suhteemme toimi vuosien varrella niin hyvin. Sitä edesauttoi varmasti, että molemmilla oli intensiivinen ura ja mieheni pystyi oleskelemaan välillä pidempiä jaksoja luonani. Olimme myös kesät yhdessä.

Intendenttinä vastaan siitä, että homma toimii. Johdan ja kehitän orkesterin toimintaa, katson että toimintaedellytykset ovat henkilö- ja talousresurssien osalta kunnossa. Sovellan työoikeuden, tekijänoikeuksien, vahingonkorvaus- ja vakuutusoikeuden periaatteita, eli juristin koulutuksesta on paljon hyötyä.

Kamarimusiikki on hienoa herkkyydessään ja intiimiydessään. Ihailen sitä saumatonta yhteistyötä jota muusikoilta edellytetään. Iso ero aiempaan työhöni on, että kaikkea ei tarvitse selittää ja pukea sanoiksi, musiikissa kokemus on sanallista ilmaisua tärkeämpää. Teimme äskettäin koululaiskonsertin, jossa oli elokuvamusiikkia. Paras kiitos oli, kun eräs yläasteen oppilas sanoi meille: ”Tää oli paras oppitunti ikinä”.

Henkkarit

Syntymävuosi: 1969
Perhe: aviopuoliso ja hänen kolme aikuista lastaan
Tutkinnot ja arvonimet: OTK, varatuomari
Yliopisto ja valmistumisvuosi: Lapin yliopisto, 1994
Lempioikeudenala: prosessioikeus ja kansainvälinen oikeus
Guru: TV-sarjan komisario Morse: oikeutta ja laadukasta musiikkia.
Jos ei olisi juristi, olisi: A&R, Artist and Repertoire
Motto: Suomalaisista sananlaskuista löytyy moneen tilanteeseen se sopiva.

Suosittelen

Kirja: Simon Sebag Montefiore: Jerusalem – kaupungin elämänkerta
Laulu: Celine Dionin tulkinta kappaleesta Change is gonna come, Aretha Franklinin muistokonsertissa.
Kuvataiteen teos: Valokuva Esko Männikön Rooster – kukko. Valokuva on kuin Johannes Vermeerin muotokuvat.

***

Juttu on julkaistu Juristikirjeessä 11.3.2020. Tilaa Juristikirje.

Lue lisää: