Missä perittävä asui? - Eurooppalaisia teemoja perhe- ja jäämistöoikeudessa

Professori Tuulikki Mikkola kirjoittaa juttusarjassaan huomioita kansainvälisen yksityisoikeuden tulkinnasta ja soveltamisongelmista. Tässä kirjoituksessa hän käy käsiksi perittävän viimeisen asuinpaikan määrittelyyn.

Kuva: Studio Vihtkari

Viimeinen asuinpaikka ratkaisee

EU:n perintöasetuksessa merkittävin toimivaltaperuste on perittävän viimeinen asuinpaikka. Tämä sinänsä selvä lähtökohta on kuitenkin kohdannut Suomessa soveltamisongelmia. Ongelmat ovat syntyneet yhtäältä siitä, voidaanko perintökaaren 26 luvun kansainvälisiä toimivaltasäännöksiä soveltaa edelleen perintöasetuksen rinnalla ja erityisesti tilanteissa, joissa perimyksellä on liittymiä EU:n ulkopuolisiin valtioihin. Käytännössä olenkin usein törmännyt siihen väärinkäsitykseen, että EU:n kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvien asetusten soveltamisen tulisi aina – ja kaikilta osin – rajoittua EU:n alueelle. Perimysasioissa tämä näkyy oletuksena, jonka mukaan perittävän läheiset liittymät kolmansiin valtioihin tarkoittaisivat, että perintöasetuksen sijasta sovellettavaksi tulisivat kansalliset perintökaaren säännökset tuomioistuimen kansainvälisestä toimivallasta. Oletus on kuitenkin väärä. Perintöasetuksen toimivaltasäännöksiä tulee näet soveltaa ilman, että tässä suhteessa olisi alueellisia rajoitteita. Jos kysymys on kansainväliseksi perimysasiaksi luonnehdittavasta asiasta, tulee tuomioistuimen arvioida toimivaltansa asetuksen nojalla. Perintökaaren 26 luvun toimivaltasäännösten soveltaminen ei ole lainkaan mahdollista muutoin kuin asetuksen siirtymäsäännösten sallimissa puitteissa ja tilanteissa, joissa perittävä on kuollut ennen 17.8.2015.

Aito ja oikea asuinmaa

Perittävän asuinpaikan määrittäminen on osoittautunut ongelmalliseksi. Hankalaa asuinpaikan määrittäminen on erityisesti tapauksissa, joissa henkilöllä on samanaikaisesti ollut merkittäviä liittymiä yhtä useampaan valtioon; esimerkiksi tilanteissa, joissa henkilö asuu Espanjassa talven ja Suomessa kesän. Vaikka asuinpaikan määrittäminen voi tietyssä yksittäisessä tapauksessa osoittautua vaikeaksi, ovat harkinnan lähtökohdat kuitenkin verraten selvät. Selvää on myös, että asuinmaan käsitettä ei ole kansainvälisen yksityisoikeuden doktriinissa sidottu ”kirjojen pitämiseen” tietyssä valtiossa, eikä valtionsisäinen väestörekisterimerkintä määritä sitä, minkä merkityssisällön annamme asuinmaalle kansainvälisessä yksityisoikeudessa. Vastakkainen tulkinta mahdollistaisi asuinmaa-liittymän keinotekoisen luomisen ja antaisi sitä myöten mahdollisuuden oikeusjärjestelmien välisten erojen väärinkäyttämiseen. Keinotekoisesti luotu liittymä tuleekin ensisijaisesti syrjäyttää tulkitsemalla asuinmaa kansainvälisen yksityisoikeuden valossa asianmukaisesti. Asuinpaikka-käsitteen manipuloiminen on siten mahdotonta, koska tulkinnassa muodolliset seikat sivuutetaan ja otetaan lukuun henkilön todelliset ja objektiivisesti havainnoitavissa olevat kytkennät tiettyyn valtioon. Arvioidaan toisin sanoen, missä henkilön aito ja oikea asuinmaa on kaikki asiassa esitetty huomioiden. On myös huomattava, että asuinpaikka-käsite ei ole ulkomaalaisoikeuden astalo, eikä asuinpaikan tulkinnassa tule kiinnittyä siihen seikkaan, millä statuksella henkilö Suomessa oleskelee. Vaikka henkilö oleskelisi Suomessa luvattomasti, voi hänen asuinpaikkansa olla silti täällä.

Asumisen tulee olla tosiasiallista ja jatkuvaa

Asuinpaikan määritteleminen rakentuu kansainvälisen yksityisoikeuden piirissä kehitetyille opeille. Ratkaisevaa on, missä henkilö tosiasiassa pysyvästi asuu ja missä hänen keskeinen elinympäristönsä on. Asuinpaikan syntyminen edellyttää siten tosiasiallista ja jatkuvaa asumista tietyssä valtiossa. Harkinnassa voidaan ottaa huomioon kaikki asiassa ilmenneet tosiseikat, jotka antavat osviittaa asumisen pysyvyydestä: työpaikka, harrastukset, jne. Myös perhesuhteilla (perheenjäsenten asumispaikalla) voi olla harkinnassa merkitystä. Perintöasetuksessa asuinpaikkaa ei ole määritelty, mutta sen johdanto-osassa käsitteen sisältöä on luonnehdittu ja todettu, että ”asuinpaikan määrittämiseksi perintöasiaa käsittelevän viranomaisen olisi suoritettava yleisarviointi perittävän elinolosuhteista hänen kuolemaansa edeltävinä vuosina ja hänen kuolinhetkellään ottaen huomioon kaikki asiaankuuluvat tosiseikat, erityisesti perittävän oleskelun kesto ja säännöllisyys asianomaisessa valtiossa sekä oleskelun olosuhteet ja syyt. Näin määritetyn asuinpaikan olisi oltava osoituksena perittävän läheisestä ja vakaasta liittymästä asianomaiseen valtioon, kun otetaan huomioon tämän asetuksen erityiset tavoitteet.”

Toisaalta johdanto-osassa todetaan, että tietyissä tapauksissa perittävän asuinpaikan määrittäminen voi olla hankalaa, erityisesti jos perittävä oli siirtynyt ammatillisista tai taloudellisista syistä asumaan ulkomaille, mutta säilyttänyt edelleen läheisen ja vakaan liittymän alkuperävaltioon. Näissä tapauksissa voitaisiin katsoa, ettei perittävän asuinpaikka ole vaihtunut uuteen valtioon vaan sen voitaisiin katsoa sijaitsevan alkuperävaltiossa, jossa hänen perheensä intressien ja sosiaalisen elämänsä keskus sijaitsi. Asetuksen johdanto-osassa todetaan myös seuraavasti: “Toisenlaisia monimutkaisia tapauksia voi ilmetä, jos perittävä on asunut vaihtelevasti useassa valtiossa tai matkustanut valtiosta toiseen asettautumatta asumaan pysyvästi mihinkään niistä. Jos perittävä oli jonkin kyseessä olevan valtion kansalainen tai jos koko hänen pääasiallinen omaisuutensa oli jossakin kyseisistä valtioista, hänen kansalaisuutensa taikka kyseisen omaisuuden sijaintipaikka voisi olla erityinen tekijä kaikkien tosiasiallisten olosuhteiden kokonaisarvioinnissa.” Suomen kansainvälisessä yksityisoikeudessa asuinpaikka-käsitettä ei ole ymmärretty näin laajasti, eikä asetuksen asuinpaikka-käsitettäkään tulisi sitoa perittävän kansalaisuuteen tai omaisuuden sijaintiin kuin niissä käytännössä erittäin poikkeuksellisissa tilanteissa, joissa henkilö kiertelee eri valtioissa asettumatta pysyvästi minnekään.

---

EU:n perintöasetusta ((EU) N:o 650/2012 toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja virallisten asiakirjojen hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta) on sovellettu Suomessa elokuusta 2015 lukien. Asetuksella pyrittiin yhtenäistämään perimysoikeuden alaan lukeutuvat kansalliset, kansainvälisen yksityisoikeuden säännökset ja yksinkertaistamaan ja tehostamaan siten valtioiden rajat ylittävien perintöasioiden ratkaisemista. Asetuksen soveltamisen myötä perittävän, perillisten ja muiden jäämistöintressenttien, (kuten perittävän velkojien), on myös helpompi ennakoida, mihin maahan perimysasia paikantuu ja minkä valtion lakien mukaisesti pesä tulee selvitettäväksi ja jaettavaksi. Toimivallan ja lainvalinnan lisäksi perintöasetus sisältää säännökset virallisten asiakirjojen tunnustamisesta muussa kuin myöntämisvaltiossaan sekä eurooppalaisesta perintötodistuksesta, jonka avulla mm. pesänhoitajat ja perilliset voivat osoittaa asemansa ja oikeutensa suhteessa kuolinpesään kuuluvaan omaisuuteen.


OTT Tuulikki Mikkola toimii kansainvälisen yksityisoikeuden ja perheoikeuden professorina Turun yliopistossa. Hän on julkaissut useita kirjoja perhe- ja jäämistöoikeuden, esineoikeuden ja kansainvälisen yksityisoikeuden aloilta. Viimeisin niistä on Yhteisomistus.

Lue lisää: