KKO:n kärsimyskorvausta koskeva ratkaisu

A oli B:n häneen kohdistamalta pahoinpitelyltä puolustautuakseen lyönyt tätä puukolla kaulaan. A:n syyksi oli luettu hätävarjelun liioitteluna tehty pahoinpitely.

Korkeimman oikeuden mukaan yksin rikosnimikkeen perusteella ei voida tehdä johtopäätöksiä henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkauksen vakavuudesta, vaan arviointi on tehtävä tapauskohtaisesti teon sisältämän ihmisarvon loukkauksen olennaisuutta silmällä pitäen. Arvioinnissa merkitystä on myös teon motiivilla.

Teräaseen käyttäminen on törkeän pahoinpitelyn kvalifiointiperuste. Kaulaan osunut isku oli ollut hengenvaarallinen ja aiheuttanut B:lle vakavan vamman. Teko oli siten kohdistunut henkilökohtaisen koskemattomuuden ytimeen. Lisäksi teko oli tapahtunut B:n kotona. Nämä seikat puolsivat loukkauksen arviointia vakavaksi.

Toisaalta A oli tarttunut puukkoon ja lyönyt sillä B:tä puolustautuessaan B:n häneen kohdistamaa oikeudetonta hyökkäystä vastaan. Teon vaikuttimena oli siten ollut B:n oma menettely, joka oli luettu hänen syykseen tahallisena rikoksena. Ottaen huomioon, että B oli muun ohella tarttunut A:ta kaulasta, B:n myötävaikutusta oli pidettävä merkittävänä. A:n tekoa ei ollut tehty erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla. Näissä olosuhteissa B:n henkilökohtaiseen koskemattomuuteen kohdistuneen loukkauksen ei voitu katsoa olleen vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 3 kohdassa edellytetyllä tavalla vakava.

Korkein oikeus katsoi, että vaikka teossa oli käytetty teräasetta ja B:lle oli aiheutunut vakava vamma, A ei ollut teon vaikuttimet ja muut seikat huomioon ottaen velvollinen suorittamaan B:lle korvausta kärsimyksestä.

Lue koko tapaus KKO:2019:48 Suomen Laki –hakupalvelussa.

Lue lisää: