Juristikirje: Aarrelaivan etsijä

Ari Kapanen ratkoo työkseen rakennusurakka- ja kiinteistökauppariitoja. Miltei yhtä ison ajan elämästä lohkaisee hylkyjen sukellus Suomenlahdella.

Ari Kapanen

Pääsin ensi kerran kunnolla kosketukseen rakennusalan kanssa, kun aloitin työt Lemminkäisellä 2003. Ala tuntui heti omalta, ja kierrellessäni rakennustyömaita opin paljon käytännön asioita. Itse asiassa minua hieman harmittaa, etten aikoinaan opiskellut juridiikan lisäksi rakennusalan tutkintoa. Sitä ennen olin ehtinyt työskennellä verokonsulttina ja Rautaruukin lakimiehenä sekä rakennusalan sähköisen kaupan kehittämiseen erikoistuneen startup-yrityksen talousjohtajana.

Lopetin Lemminkäisellä 2010, ja tuumaustauon jälkeen työskentelin muutaman vuoden Jouni Kallioniemen asianajotoimistossa. Hoidin kaikentyyppisiä kiinteistö- ja rakennusalan juridiikkaan liittyviä toimeksiantoja, kuten asuntokauppariitoja.

Nyt minulla on oma yritys, jossa hoidan pääasiassa rakennusalan yrityksien urakkariitoja sekä yksityisten ihmisten hometalo- ja kosteusvaurioihin liittyviä asunto- ja kiinteistökauppariitoja. Virheiden katselmoinnissa ryömin usein itse talon alla tutkimassa rakenteita tai kiipeän yläpohjatilaan dokumentoimaan vauriosyitä. Se helpottaa työtäni oikeudessa: osaan kysyä oikeat kysymykset todistajilta eli paikalle kutsutuilta teknisiltä asiantuntijoilta.

Sukellus ja hylkytutkimus on intohimoni. Minulla on oma 13-metrinen sukellustukialus Deeptech. Teen sukellusreissuja sekä vedenalaisia kartoitus- ja etsintätöitä, käytännössä hylkytutkimusta. Olen tutkinut Suomenlahteen uponneita hylkyjä yli 20 vuoden ajan. Noin 2.000 sukelluksen perusteella arvioisin, että siellä voi olla jopa 10.000 hylkyä. Niistä Museoviraston julkisiin rekistereihin on ilmoitettu noin 800, joten kartoitus- ja tutkimustyötä riittää.

Samalla olen koonnut hylkyjen ja niiden jokaisen rakenneosan sijaintipaikoista omaa dataa ja tehnyt niistä ”aarrekartan”. Se on osittain digitaalisessa muodossa, osittain paperilla, jota kertyisi varmasti kymmeniä hyllymetrejä, jos kaiken tulostaisi. Vähintään 100 vuotta uponneena ollut hylky tai sen osa luokitellaan vedenalaiseksi kulttuuriperinnöksi. Se on muinaismuistolain alainen, siis rauhoitettu, eikä siihen saa koskea. Mutta hylkyjä saa katsella, kuvata, piirtää ja mitata, ellei niiden ympärillä ole erityistä Museoviraston suoja-aluetta.

Rakastan käytännön työtä, ja hylkytutkimus sekä sukellus ovat pitkälti juuri sitä. Keväällä ja kesällä merenpohjassa viettämäni ajan osuus lisääntyy. Jos säätiedotus lupaa torstaille tyyntä, varaan sen meripäiväksi; kun perjantaina tulee vettä kuin esterin p:stä, niin naputan konetta toimistolla. Koska haluan saada aikaan molemmissa asioissa, on oma ajankäyttöni tehostunut työviikkoa jakamalla valtavasti.

Olin heinäkuun alussa Suomen meriarkeologisen seuran kanssa kartoittamassa 1700-luvun hylkyä Porkkalanniemen hylkypuiston laitamilla. Haaksirikkoaluetta on tutkittu jo 1980-luvulla, ja aiemmin on luultu, että pohjassa on vain tykkijolla. Nyt löysimme haaksirikkoalueen ympäristöstä lisää laivatykkejä, muun muassa aluksen kaiteeseen kiinnitettävän nikhaka-tyyppisen tykin. Paikalle on hajonnut todennäköisesti yli 20 metriä pitkä sota-alus. Se on ensin jäänyt kiinni vedenalaiselle matalikolle, minkä jälkeen miehistö on pyrkinyt keventämään alusta heittämällä ankkurit ja laivatykit mereen. Yritys on kuitenkin epäonnistunut, sillä alus on useamman karin yli tultuaan hajonnut merenpohjaan moneksi palaseksi. Näiden hylkypalapelien rakentaminen ja tapahtumien kulun hahmottaminen on minulle SE juttu.

Vanhat hylyt ovat minulle kuin aarrelaivoja. Kun hahmotan merenpohjalta ensimmäisen kerran 1700-luvulta peräisin olevan purjelaivanhylyn, tuottaa näky vahvan kosketuksen menneisyyteen. Tykkiportista ulos työntyvä laivakanuuna ja viereen jääneet miehistön tavarat pysäyttävät muut ajatukset. Ehkäpä se oma suurempi missio onkin kertoa ja kirjata kadonnut tarina uudelleen aikakirjoihin.

Henkkarit

Syntymävuosi: 1969

Perhe: Kaksi poikaa

Tutkinnot ja arvonimet: OTK, varatuomari

Yliopisto ja valmistumisvuosi: Helsingin yliopisto, 1997

Lempioikeudenala: Kiinteistö- ja rakennusoikeus

Guru: Matti A. Mantere, entinen pomoni Lemminkäisellä. Hän on vanhan ajan selkeä ja esimerkillinen pomo, joka antoi tilaa tehdä ja toteuttaa asioita.

Jos ei olisi juristi, olisi: Meriarkeologi tai diplomi-insinööri

Motto: ”What ever is worth doing, is worth doing well.” Vapaasti käännettynä ”Se mikä on tekemisen arvoista, tee se hyvin”.

Suosittelen

Kirja: Jussi T. Lappalainen: Kuninkaan viimeinen kortti. Viipurinlahden ja Ruotsinsalmen meritaistelut 1790.

Laulu: Quintus project: Night Flight. Sitä on kiva kuunnella veden alla, se rentouttaa. Kun kuuntelen sitä maissa, tulee mieleen sukeltaminen ja vajoaminen kohti pimeää merenpohjaa ja ensisilmäys etsittyyn hylkyyn.

Laji: Enduropyöräily säästä ja vuodenajasta riippumatta, luonnossa ja metsässä kulkeminen, sekä vapaaehtoinen maanpuolustus: olen merivoimien reservin kapteeni ja toiminut muun muassa paikallispataljoonien komppaniapäällikön tehtävissä rannikkoalueella vuosina 1999–2017.

Kuvataiteen teos: Kristiina Sario: Kylvyn jälkeen (2006). Se on hiilipiirros, jossa hirven sarvien välissä seisoo pieni tyttö. Teoksesta huokuu vahva kosketus luontoon.

 

Juttu on julkaistu alunperin Juristikirjeessä 4.9.2019. Tilaa Juristikirje.

Lue lisää: