Hokkanen: Hoitotoimenpiteen yhteydessä luovutettujen tavaroiden verokohtelu on hyvä varmistaa tapauskohtaisesti

Sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden arvonlisäverotus on viime aikoina ollut muutosten kourissa muun muassa verottoman terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä potilaalle luovutettavien ja hoitoon tavanomaisesti liittyvien tavaroiden osalta.

Keskusverolautakunta antoi uusimman, lainvoimaa vailla olevan päätöksen 15.11.2018 KVL:2018/50 kipsin sijaan leikkausten ja raajojen murtumien hoidon yhteydessä käytettävien ortoosien arvonlisäverotuksesta. Perusteluiden mukaan, koska ortoosin asetti potilaalle hoitava lääkäri tai sairaalan muu henkilökunta ja ortoosin käyttö oli välttämätöntä hoitotuloksen saavuttamiseksi, kyse ei ollut omaehtoisesti käytettävän apuvälineen myynnistä, vaikka ortoosi voitiinkin poistaa potilaan toimesta ilman lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilökunnan apua. Ortoosin katsottiin täten liittyvän kiinteästi verottomaan hoitotoimenpiteen suorittamiseen, jonka myynnistä ei tullut suorittaa arvonlisäveroa.

Korkein hallinto-oikeus on vuonna 2016 antamassaan päätöksessä 14.11.2016/4802 katsonut, että jalkaterapeutin valmistamien erikoistukipohjallisten myynnistä oli suoritettava arvonlisäveroa siitä huolimatta, että pohjalliset kuuluivat osana hoitotoimenpidettä jalkojen rakenteellisten vikojen korjaamiseen. Syyksi pohjallisten katsomiseen verolliseksi esitettiin erityisesti, että pohjalliset luovutettiin asiakkaalle omaehtoisesti käytettäväksi.

Vuonna 2018 antamassaan päätöksessä KHO 21.11.2018/5397 korkein hallinto-oikeus puolestaan pysytti KVL:n päätöksen, jonka mukaan hammaslääkärin asiakkaalle teettämän purentakiskon myynnistä oli suoritettava arvonlisäveroa siitä huolimatta, että purentakisko oli yleisen hoitosuosituksen mukainen hoitomenetelmä erilaisten terveydellisten purentaongelmien korjaamiseksi. Myös tässä ratkaisussa KHO antoi merkitystä sille, että purentakiskon käyttö oli potilaalle omaehtoista, koska tämä pystyi itse poistamaan ja asettamaan kiskon suuhun.

Lisäksi KHO perusteli päätöstään sillä, että purentakiskon hoitava vaikutus perustui purentakiskon käyttämiseen. Merkitystä ei ollut myöskään sillä, että purentakisko teetettiin hammaslääkärin toimesta ja lääketieteellisen tutkimuksen perusteella hammasteknikolla tai erikoishammasteknikolla kullekin potilaalle yksilöllisesti tai että purentakiskon asettamiseen potilaan suuhun vaadittiin hammaslääkärin työsuoritusta sekä valvontaa hoidon vaikutusten seuraamiseksi.

Edellä esitetyissä tapauksissa on kaikissa yhtenäistä se, että kyseinen hoidon yhteydessä käytetty tavara on oleellinen osa hoidon onnistumista eli kuten KHO on lausunut, ”hoitava vaikutus perustuu kyseisen välineen käyttämiseen”.

Kyseiset hoitovälineet ovat lisäksi kaikki omaehtoisesti käytettäviä siten, että potilas voi itse päättää, haluaako käyttää kyseistä välinettä hoidon toteuttamiseksi vai ei. Kaikkiin hoitovälineisiin tarvitaan myös terveydenhuollon ammattihenkilön hoidollinen työpanos kuten myös valvonta hoidon toteutumisesta.

Edellä esitetyistä yhteneväisyyksistä huolimatta KVL päätyi ortoosin osalta erilaiseen lopputulokseen kuin KHO:n oikeuskäytännöstä olisi voinut ehkä päätellä. KVL:n päätös ei ole vielä lainvoimainen, mutta tästä huolimatta alalla toimivien on syytä varmistaa hoitotoimen yhteydessä käytettävien hoidollisten välineiden arvonlisäverokohtelu, mikäli hoitoväline on sellainen, jonka potilas voi itse asettaa ja poistaa hoitotoimen aikana.

***

Yhteistyössä PwC:n kanssa.

Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran PwC:n sivuilla 4.1.2019.

Lue lisää: