AOA Sakslinilta lastensuojelua koskevia ratkaisuja

Lastensuojelulaitoksen työntekijän seksuaalisesti hyväksikäyttämälle lapselle esitetään hyvitystä.

Apulaisoikeusasiamies (AOA) Maija Sakslin on esittänyt hyvitystä lastensuojelulaitoksen työntekijän seksuaalisesti hyväksikäyttämälle lapselle (4031/2019). 

Lapsi joutui asumaan vasten tahtoaan huoneessa, jossa hyväksikäyttö oli tapahtunut. Myöhemmin hän joutui samaan huoneeseen eristetyksi. Hän ei myöskään kokenut saamaansa tukea tapahtuman käsittelyyn riittäväksi.

Sijaishuoltoyksikkö ja sijoittajakunta olivat toimineet sinänsä asianmukaisesti rikoksen selvittämiseksi ja tekijän saattamiseksi vastuuseen tapahtuman jälkeen. 

Lapsen oikeutta ruumiilliseen koskemattomuuteen oli loukattu sijaishuollon aikana.YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen sitoutuneena valtiona Suomen tulee taata erityinen suojelu ja tuki sijaishuollossa olevalle lapselle. Suomen perustuslaki turvaa lapsen oikeuden välttämättömään huolenpitoon. AOA katsoi, etteivät sijaishuoltoyksikkö ja sijoittajakunta turvanneet näitä oikeuksia lapselle täysimääräisesti häneen kohdistuneen rikoksen jälkeen minkä vuoksi hän esitti, että ne hyvittäisivät lapsen oikeuksien loukkauksen. 

Toisessa ratkaisussaan (3730/2019) AOA Sakslin katsoi, että rikoksesta epäillyn lapsen kiireellinen sijoitus kodin ulkopuolelle esitutkinnan turvaamiseksi oli lainvastaista.

Lapsi oli sijoitettu kiireellisesti ja hänen yhteydenpitoaan ja liikkumisvapauttaan oli rajoitettu poliisin ohjauksen mukaisesti esitutkinnan ajaksi. AOA korosti, ettei poliisilla ole toimivaltaa päättää lastensuojelun toimenpiteistä tai ohjata niiden toteutumista. 

Kolmannessa ratkaisussaan (3126/2019) AOA totesi, ettei kiintiöpakolaisena ilman huoltajaa Suomeen tulleen alaikäiseen lapsen edustajan tehtävä ollut päättynyt kokonaan sen vuoksi, että lapsi oli otettu huostaan. Kunta oli katsonut, ettei edustaja enää voinut hoitaa lapsen asioita. 

Koska asiaa koskeva lainsäädäntö oli tulkinnanvarainen eikä soveltamiskäytäntö selkeä, ei sijoittajakunnan menettely ollut moitittavaa. AOA esitti, että lainsäädäntöä tulisi selkeyttää.

Lähde: eduskunnan oikeusasiamiehen tiedote.

Lue lisää: